1 John 3:19
Jos näin teemme, tiedämme varmasti olevamme Jumalan puolella, ja omatuntomme on puhdas hänen edessään.
Raamattu (Suomi)
In The King James Version
And hereby we know that we are of the truth, and shall assure our hearts before him.
In Context
20Ja vaikka omatuntomme syyttäisikin meitä, Jumala on suurempi kuin se ja tietää meistä kaiken.
Cross References
John 18:37Pilatus vastasi: »Olet siis kuitenkin kuningas?» »Olen», Jeesus sanoi. »Olen kuningas. Sitä varten olen syntynyt. Tulin tuomaan maailmalle totuuden. Kaikki ne, jotka rakastavat totuutta, kuuntelevat minua.»
Romans 8:38Olen varma siitä, ettei mikään voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta. Siihen ei pysty kuolema eikä elämä, eivät enkelit – eivät edes helvetin vallatkaan voi tehdä mitättömäksi Jumalan rakkautta meitä kohtaan. Ei meidän nykyinen ahdistuksemme, ei epävarma tulevaisuus,
Hebrews 6:10Jumala on oikeudenmukainen. Ei hän unohda vaivannäköänne eikä rakkautta, jota olette hänelle osoittaneet, kun olette auttaneet ja yhä autatte hänen omiaan.
Hebrews 11:13Nämä uskon ihmiset, joista olen kertonut, kuolivat ennen kuin olivat saaneet kaiken, minkä Jumala oli heille luvannut. Mutta uskon silmin he näkivät sen olevan odottamassa heitä ja olivat siitä iloisia. He näet tiesivät, ettei heidän oikea kotinsa ollutkaan maan päällä: he olivat täällä vieraita.
1 John 3:14Jos rakastamme toisia kristittyjä, se osoittaa, että meidät on vapautettu kuolemantuomiosta ja meille on annettu ikuinen elämää. Mutta ihminen, joka ei rakasta toisia, on kuollut.