1 John 4:17
Kun Kristus on meissä, rakkautemme kasvaa yhä täydellisemmäksi, ja niin meidän ei tarvitse pelätä Jumalaa tuomiopäivänä. Sen sijaan voimme kohdata hänet luottavasti ja iloisina, koska hän rakastaa meitä, ja me rakastamme häntä.
Raamattu (Suomi)
In The King James Version
In Context
Cross References
Matthew 10:25Oppilas saa saman kohtalon kuin opettajansa. Palvelijan käy samalla tavoin kuin isäntänsä. Jos minua on sanottu paholaiseksi, varmasti teitäkin sanotaan. + 10:25 Ks. Matt. 9:34 .
Matthew 11:24Jos olisin tehnyt Sodomassa kaiken sen, mitä tein teidän kaduillanne, se olisi yhä pystyssä. Sodoman käy toden totta tuomiopäivänä paremmin kuin teidän.»
John 15:20Muistatteko mitä teille sanoin: ’Palvelijaa ei arvosteta enempää kuin isäntäänsä.’ Koska he siis vainosivat minua, on aivan luonnollista, että he vainoavat teitäkin. Jos he olisivat kuunnelleet minua, he kuuntelisivat teitäkin.
Hebrews 12:2Katsokaa Jeesusta, joka on antanut meille uskon ja joka myös tekee sen täydelliseksi! Hän oli valmis kärsimään häpeällisen kuoleman ristillä, sillä hän tiesi, mikä ilo häntä sen jälkeen odotti. Nyt hän istuu valtaistuimella Jumalan oikealla puolella.
James 2:22Hän luotti Jumalaan siinä määrin, että oli valmis tekemään mitä ikinä Jumala häneltä pyysi. Hänen uskonsa ja tekonsa vaikuttivat yhdessä. Ne kuuluivat erottamattomasti yhteen.
1 Peter 4:1Koska Kristus on kärsinyt kipua ja tuskaa, teidänkin on oltava valmiit kärsimään. Muistakaa, että kun ruumiinne kärsii, synti menettää otteensa teihin,