2. kirje korinttolaisille 8:2
Kristityillä on ollut siellä vaikeaa. He ovat kärsineet todellista puutetta, mutta kokeneet samanaikaisesti niin valtavaa iloa, että ovat keränneet huomattavan lahjan muille.
Raamattu (Suomi)
In The King James Version
In Context
1Kerron teille nyt siitä, mitä Jumala on hyvyydessään tehnyt Makedonian seurakunnissa.
Read all of 2. kirje korinttolaisille 8
Cross References
Luke 21:1Seisoessaan temppelissä Jeesus näki rikkaiden heittävän lahjojaan kolehtiarkkuun.
Romans 12:8Jos olet sananjulistaja, huolehdi siitä, että puheesi ovat rohkaisevia ja hyödyksi seurakunnalle. Jos Jumala on uskonut sinulle varoja, käytä niitä toisten auttamiseen. Jos Jumala on antanut sinulle järjestelykykyä ja pannut sinut johtavaan asemaan, ota vastuusi vakavasti. Jos autat ja lohdutat muita, tee se ilomielin.
2 Corinthians 6:10Meillä on murheita, mutta samanaikaisesti Herran iloa. Olemme köyhiä, mutta annamme muille suuria hengellisiä lahjoja. Emme omista mitään, mutta saamme nauttia kaikesta.
2 Corinthians 9:13Ne, joita autatte, eivät ole iloisia vain antamistanne lahjoista, vaan kiittävät Jumalaa myös siksi, että hyvät teot kertovat uskostanne Kristukseen.