2 John 1:9
Jos poikkeatte Kristuksen opista, kadotatte yhteyden Jumalaan. Mutta jos olette sille uskollisia, teillä on sekä Isä että Poika.
Raamattu (Suomi)
In The King James Version
In Context
Cross References
Matthew 11:27Jeesus jatkoi: »Isä on uskonut minulle kaiken. Vain hän tuntee Pojan. Isän taas tuntee vain Poika ja jokainen, jolle Poika osoittaa hänet.
John 5:23jotta kaikki kunnioittaisivat Poikaa samalla tavoin kuin Isää. Mutta jos ette halua kunnioittaa Jumalan Poikaa, jonka Jumala on lähettänyt teidän luoksenne, silloin ette kunnioita Isääkään.
John 14:6Jeesus sanoi Tuomaalle: »Minä olen tie, totuus ja elämä. Isän luo ei kukaan pääse muuten kuin tulemalla minun luokseni.
Acts 2:42He osallistuivat sitten muiden uskovien kanssa säännöllisesti apostolien antamaan opetukseen, yhteisiin aterioihin, joilla murrettiin leipää + 2:42 Nykyinen ehtoollisenvietto., sekä rukoushetkiin.
Titus 2:10He eivät saa varastella, vaan heidän on oltava kaikin puolin luotettavia. Ja kun ihmiset huomaavat sen, hekin haluavat uskoa Jumalaan, Vapahtajaamme.
Hebrews 6:1Ei ole mitään hyötyä siitä, että jatkuvasti puhumme kristinuskon alkeista. Koetan auttaa teitä eteenpäin, jotta uskonne kasvaisi. Enää minun ei varmaankaan tarvitse puhua teille siitä, miten järjetöntä on yrittää pelastua olemalla hyvä tai miten välttämätöntä on uskoa Jumalaan.