2. kirje Timoteukselle 3:10
Olet seurannut minun elämääni ja tiedät, millainen olen: mihin uskon ja mihin pyrin. Tiedät, että uskon Kristukseen ja että olen joutunut moniin kärsimyksiin. Tunnet rakkauteni ja kärsivällisyyteni.
Raamattu (Suomi)
In The King James Version
In Context
Read all of 2. kirje Timoteukselle 3
Cross References
Acts 2:42He osallistuivat sitten muiden uskovien kanssa säännöllisesti apostolien antamaan opetukseen, yhteisiin aterioihin, joilla murrettiin leipää + 2:42 Nykyinen ehtoollisenvietto., sekä rukoushetkiin.
Acts 20:18Efesolaiset tulivat, ja Paavali puhui heille: »Tiedätte, että siitä asti, kun ensi kertaa tulin Vähään-Aasiaan,
Romans 16:17Vielä yksi asia, ennen kuin lopetan tämän kirjeen. Pysytelkää erossa niistä, jotka aiheuttavat hajaannusta ja järkyttävät ihmisten uskoa opettamalla vastoin sitä, mitä teille on aikaisemmin Kristuksesta opetettu.
2 Corinthians 6:4Koetamme kaikin keinoin osoittautua oikeiksi Jumalan palvelijoiksi. Kestämme kärsivällisesti kaikenlaisia vaivoja ja vaikeuksia.
Philippians 2:22Mutta Timoteuksen te tunnette! Hän on ollut minulle kuin oma poika auttaessaan minua hyvän uutisen eteenpäin viemisessä.