Acts 15:2
Paavali ja Barnabas olivat eri mieltä, ja asiasta kehittyi kiivas väittely. Uskovat lähettivät heidät lopulta muutamien paikkakuntalaisten kanssa Jerusalemiin neuvottelemaan kysymyksestä apostolien ja seurakunnan johtajien kanssa.
Raamattu (Suomi)
In The King James Version
In Context
Cross References
Acts 11:12Pyhä Henki käski minun lähteä heidän mukaansa ja olla välittämättä siitä, etteivät he olleet juutalaisia. Nämä täällä olevat kuusi uskonveljeä lähtivät kanssani. Tulimme perille sen miehen kotiin, joka oli lähettänyt hakijat.
Acts 15:4Jerusalemissa he tapasivat kaikki seurakunnan johtajat – apostolit ja vanhimmat –, ja Paavali ja Barnabas kertoivat näillekin, miten Jumala oli heitä työssään käyttänyt.
Acts 15:22Seurakunnan johto yhdessä koko seurakunnan kanssa päätti valita keskuudestaan miehet, jotka lähtisivät Paavalin ja Barnabaan mukana Antiokiaan kertomaan päätöksestä. Lähtijöiksi valittiin Juudas eli Barsabbas ja Silas.
Acts 21:18Seuraavana päivänä pääsimme Paavalin kanssa tapaamaan Jaakobia ja Jerusalemin seurakunnan johtajia.