Acts 16:22
Kaupunkilaiset kääntyivät hetkessä Paavalia ja Silasta vastaan. Viranomaiset käskivät riisua heidät ja hakata perin pohjin.
Raamattu (Suomi)
In The King James Version
In Context
Cross References
Matthew 10:17Pitäkää varanne, sillä teitä vangitaan, viedään oikeuteen ja ruoskitaan synagogissa.
Acts 5:40Suuri neuvosto hyväksyi hänen ehdotuksensa. Apostolit pyydettiin sisään, heidät ruoskittiin ja heitä kiellettiin enää puhumasta Jeesuksesta, mutta sitten heidän annettiin mennä.
Acts 17:5Juutalaisten johtomiehet suuttuivat, keräsivät kaduilta joutilaita miehiä ja panivat pystyyn mellakan. He tunkeutuivat Jaasonin taloon viedäkseen Paavalin ja Silaan viranomaisten eteen.
Acts 19:28Vihaisina kuulijat alkoivat huutaa: »Efeson Artemis on suurin!»
Acts 22:22Tähän asti väkijoukko oli kuunnellut Paavalia. Nyt ihmiset alkoivat huutaa kuin yhdestä suusta: »Pois tuo mies! Tuollaisella ei ole oikeutta elää!»
2 Corinthians 11:23He sanovat palvelevansa Kristusta. Minä olen palvellut häntä paljon enemmän. Kehun vieläkin itseäni kuin hullu. Olen tehnyt työtä sitkeämmin, joutunut useammin vankilaan, ollut lukemattomia kertoja ruoskittavana ja yhä uudestaan kuolemanvaarassa.