Acts 17:23
sillä näin kadulla kävellessäni monia alttareita. Yhteen niistä oli kirjoitettu: ’Tuntemattomalle Jumalalle.’ Haluaisin nyt kertoa teille tästä Jumalasta, jota olette palvelleet häntä tuntematta.
Raamattu (Suomi)
In The King James Version
In Context
Cross References
Matthew 15:9Sen jumalanpalvelus on arvotonta, sillä se opettaa Jumalan käskyjen sijasta omia sääntöjään.’» + 15:9 Jes. 29:13 .
John 8:54Silloin Jeesus sanoi: »Jos puhuisin perättömiä, kenenkään ei tarvitsisi uskoa minua. Mutta entä sitten, kun Isäni – tehän pidätte häntä Jumalananne – sanoo minusta samaa?
John 17:25Pyhä Isä, maailma ei sinua tunne, mutta minä tunnen sinut. Nämä minun oppilaani tietävät sinun lähettäneen minut.
Romans 1:20Aikojen alusta heillä on ollut silmiensä edessä Jumalan luomistyö, maa ja taivas, ja he ovat olleet tietoisia hänen olemassaolostaan ja valtavasta, ikuisesta voimastaan. Siksi heillä ei ole mitään sanottavaa puolustuksekseen, kun he tuomiopäivänä seisovat Jumalan edessä. + 1:20 Sisältyy ajatukseen. Tai: »heillä ei ole mitään puolustusta sanoessaan, ettei Jumalaa ole».
1 Corinthians 1:21Jumala tiesi, ettei häntä voida oppia tuntemaan ihmisjärjen avulla. Siksi hän tuli ihmisenä maailmaan ja päätti pelastaa ne, jotka uskovat hänen sanaansa – mutta sitähän maailma pitää tyhmänä ja älyttömänä.