Acts 20:19
olen nöyrästi halunnut tehdä Jumalan työtä. Joskus olen saanut tehdä sitä itkien, joskus olen joutunut suureen vaaraan, kun juutalaiset ovat suunnitelleet minun murhaamistani.
Raamattu (Suomi)
In The King James Version
In Context
Cross References
John 12:26Jos nämä kreikkalaiset + 12:26 Sananmukaisesti: »jos joku». haluavat päästä oppilaikseni, pyytäkää heitä tulemaan minun mukaani, sillä minun palvelijoideni on oltava siellä missä minäkin olen. Ja Isä kunnioittaa heitä, jos he seuraavat minua.
Acts 13:50Juutalaisten johtajat yllyttivät uskonnollismielisiä rikkaita naisia ja vaikutusvaltaisia miehiä vastustamaan Paavalia ja Barnabasta. Vieraat ajettiin ulos kaupungista.
Acts 14:19Kului kuitenkin vain muutama päivä, kun Antiokiasta ja Ikonionista tuli juutalaisia, jotka saivat ihmiset puolelleen yllyttäessään väkeä Paavalia ja Barnabasta vastaan. Paavalia kivitettiin, niin että hän oli kuin kuollut, kun hänet raahattiin lopulta kaupungin ulkopuolelle.
Acts 17:13Kun Tessalonikan juutalaiset saivat tietää, että Paavali oli mennyt puhumaan berealaisille, he lähtivät yllyttämään ihmisiä häntä vastaan.