Hebrews 7:28
Vanhan järjestelmän aikana ylipapitkin olivat syntisiä, heikkoja ihmisiä. Mutta sitten Jumala määräsi valallaan papinvirkaan oman Poikansa, joka on täydellinen ikuisiin aikoihin saakka.
Raamattu (Suomi)
In The King James Version
In Context
Cross References
Luke 13:32Jeesus vastasi: »Menkää sanomaan sille ketulle, että aion tänään ja huomenna parantaa ihmisiä ja ajaa ulos pahoja henkiä, mutta kolmantena päivänä pääsen määränpäähäni.
Hebrews 1:2Nyt hän on puhunut meille Poikansa välityksellä. Hän on antanut Pojalleen kaiken ja luonut hänen kauttaan koko maailman.
Hebrews 3:6Kristuksella, Jumalan uskollisella Pojalla, on päävastuu rakennuksesta. Me kristityt olemme tuo Jumalan rakennus, jos vain pysymme loppuun asti rohkeina ja jos säilytämme iloisen luottamuksen häneen.
Hebrews 5:1-2-3 Juutalaisten ylipappi on vain ihminen, mutta hänet on valittu edustamaan ihmisiä Jumalan edessä. Hän vie Jumalalle heidän uhrilahjansa ja uhrieläinten veren, joka on tarkoitettu peittämään kansan synnit ja myös ylipapin omat synnit. Koska hän itsekin on ihminen ja kokee kiusauksia, hän osaa suhtautua erehtyviin ja tietämättömiin ihmisiin oikein ja ymmärtää heidän vaikeutensa.
Hebrews 5:8Vaikka Jeesus oli Jumalan Poika, hänen oli kokemuksesta opittava, mitä totteleminen on, silloin kun se merkitsee kärsimistä.