Jesajan kirja 1:27
Siion lunastetaan oikeudella ja sen kääntyneet vanhurskaudella.
Finnish Pyhä Raamattu (1933/1938)
In The King James Version
Zion shall be redeemed with judgment, and her converts with righteousness.
In Context
28Mutta luopiot ja syntiset saavat kaikki turmion, ja ne, jotka hylkäävät Herran, hukkuvat.
Cross References
Isaiah 45:21Ilmoittakaa ja esiin tuokaa-neuvotelkoot keskenänsä-kuka on tämän julistanut hamasta muinaisuudesta, aikoja sitten ilmoittanut? Enkö minä, Herra! Paitsi minua ei ole yhtään jumalaa; ei ole vanhurskasta ja auttavaa jumalaa muuta kuin minä.
Isaiah 63:4Sillä koston päivä oli minun mielessäni ja minun lunastettujeni vuosi oli tullut.
Romans 11:26ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.
2 Corinthians 5:21Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.
Titus 2:14hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee.