James 2:18
Joku saattaakin nyt sanoa: »Sinä väität, että tie Jumalan yhteyteen kulkee uskon kautta eikä siihen saa lisätä mitään. Mutta minun mielestäni hyvät teotkin ovat tärkeitä, sillä jos ihmisen elämästä ei mitenkään näy hänen uskonsa – mitä sellainen usko on? Minun uskoni näkyy siitä, mitä teen.»
Raamattu (Suomi)
In The King James Version
In Context
Cross References
Matthew 7:16Heidän toimintansa paljastaa kyllä heidät. Puukin tunnetaan hedelmistään. Et voi erehtyä luulemaan piikkipensaita viiniköynnökseksi tai ohdakkeita viikunapuuksi.
Romans 4:6Kuningas Daavid puhui tästä kuvatessaan onnelliseksi sitä ihmistä, jonka Jumala ilman hänen omaa ansiotaan julistaa syyttömäksi. + 4:6 Sananmukaisesti: »vanhurskaaksi».
Romans 14:23Mutta luovu sellaisesta, minkä arvelet olevan väärin. Se on silloin sinulle syntiä – sillä syntiä on kaikki, mikä ei perustu uskoon.
2 Corinthians 5:17Kun jostakusta tulee Kristuksen oma, hänestä tulee sisäisesti kokonaan toinen ihminen. Hän ei ole sama kuin ennen: uusi elämä on alkanut.
Galatians 5:6Kristus onkin antanut meille ikuisen elämän, eikä meidän tarvitse kantaa huolta siitä, onko meidät ympärileikattu vai ei – tarvitsemme vain rakkauden pohjalta toimivaa uskoa.
1 Timothy 1:5Toivon, että rakkaus, joka lähtee puhtaasta sydämestä, hallitsisi siellä kaikkia kristittyjä ja että teillä olisi hyvä omatunto ja vilpitön usko.