The Bible Software
bible.softwareJamesJames 5 › James 5:17

James 5:17

Elia oli samanlainen ihminen kuin mekin, mutta kun hän pyysi hartaasti, ettei tulisi sadetta, niin seuraavaan kolmeen ja puoleen vuoteen ei ollenkaan satanut.

Raamattu (Suomi)

In The King James Version

Elias was a man subject to like passions as we are, and he prayed earnestly that it might not rain: and it rained not on the earth by the space of three years and six months.

In Context

16Tunnustakaa syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että parantuisitte. Jumalan mielen mukaisen ihmisen rukouksella on suuri voima, ja se tuottaa ihmeellisiä tuloksia.

18Sitten hän rukoili taas ja pyysi, että sataisi. Silloin alkoi sataa kaatamalla, ja pellot muuttuivat vihreiksi ja puutarhat rupesivat tuottamaan satoa.

Read all of James 5

Cross References

Luke 4:25-26 Muistatteko esimerkiksi, kun profeetta Elia teki ihmeen auttaessaan Sarpatin leskeä, joka oli siidonilainen? Monet juutalaiset lesket olisivat silloin tarvinneet apua, sillä kolmeen ja puoleen vuoteen ei ollut satanut yhtään, ja kansa kärsi nälkää. Mutta Eliaa ei lähetetty heidän luokseen.

Acts 14:15ja huusivat: »Mitä ihmettä te oikein teette? Olemme ihmisiä niin kuin tekin. Tulimme tuomaan teille hyvän uutisen: elävä Jumala, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on, kutsuu teitä luokseen. Lopettakaa tuollaiset turhat uhrit ja rukoilkaa häntä!

Revelation 11:6Heillä on valta sulkea profetoimisensa vuoksi taivas sateelta, muuttaa joet ja valtameret vereksi ja vaivata maata mielensä mukaan.

This Verse In Other Editions

King James VersionBíblia Almeida (Português)Luther Bibel (Deutsch)Bible Louis Segond (Français)Библия (Русский)聖經 (中文)성경 (한국어)聖書 (日本語)الكتاب المقدس (العربية)बाइबल (हिन्दी)Biblia (Kiswahili)Bibbia Diodati (Italiano)Alkitab (Bahasa Indonesia)

Study James 5:17

Matthew HenryJamieson-Fausset-BrownAdam ClarkeAlbert BarnesJohn WesleyJohn CalvinScofieldWilliam BurkittFamily Bible NotesGeneva Bible Notes (1599)
← James 5:16James 5James 5:18 →