Jobin kirja 5:13
hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa; ovelain juonet raukeavat:
Finnish Pyhä Raamattu (1933/1938)
In The King James Version
He taketh the wise in their own craftiness: and the counsel of the froward is carried headlong.
In Context
12Hän tekee kavalain hankkeet tyhjiksi, niin ettei mikään menesty heidän kättensä alla,
14päivällä he joutuvat pimeään ja hapuilevat keskipäivällä niinkuin yöllä.
Cross References
2 Samuel 15:31Ja kun Daavidille kerrottiin, että myös Ahitofel oli salaliittolaisten joukossa Absalomin puolella, sanoi Daavid: "Herra, käännä Ahitofelin neuvo hulluudeksi".
2 Samuel 17:23Mutta kun Ahitofel näki, ettei hänen neuvoansa noudatettu, satuloi hän aasinsa, nousi ja lähti kotiinsa omaan kaupunkiinsa, ja kun hän oli toimittanut talonsa, hirttäytyi hän; niin hän kuoli, ja hänet haudattiin isänsä hautaan.
Esther 7:10Niin ripustettiin Haaman hirsipuuhun, jonka hän oli pystyttänyt Mordokain varalle. Sitten kuninkaan viha asettui.
Psalms 7:15{7:16} Hän kaivoi haudan ja koversi sen, mutta itse hän kaatuu tekemäänsä kuoppaan.
Psalms 9:17{9:18} Jumalattomat peräytyvät tuonelaan, kaikki pakanat, jotka unhottavat Jumalan.
Psalms 35:7Sillä syyttä he ovat virittäneet verkkonsa minun eteeni, syyttä he ovat kaivaneet minun sielulleni haudan.