John 19:35
Tämän silminnäkijä on itse selostanut kaiken tarkasti sitä varten, että tekin uskoisitte.
Raamattu (Suomi)
In The King James Version
In Context
36Siinä, mitä sotilaat tekivät, toteutui raamatunkohta: »Yhtään hänen luutaan ei rikota»,
Cross References
John 11:15Teidän tähtenne olen iloinen, etten silloin ollut siellä, sillä tämä antaa teille uuden tilaisuuden uskoa minuun. Lähdetään nyt Lasaruksen luo.»
John 14:29Olen puhunut teille edeltäpäin kaikista näistä asioista, että uskoisitte minuun, kun ne sitten tapahtuvat.
John 17:20En rukoile vain heidän puolestaan, vaan myös kaikkien niiden, jotka uskovat minuun kuultuaan heidän todistuksensa.
John 20:31Näistä on kirjoitettu siksi, että tekin uskoisitte hänen olevan Messias, Jumalan Poika, ja että saisitte häneen uskomalla ikuisen elämän.
Acts 10:39Me apostolit olemme omin silmin nähneet kaiken, mitä hän teki Israelissa ja Jerusalemissa – siellähän hänet murhattiin, ristiinnaulittiin.
Hebrews 2:3Kuinka me siis voimme kuvitella pääsevämme pakoon, jos suhtaudumme välinpitämättömästi siihen ainutkertaiseen pelastukseen, jonka itse Herra Jeesus ilmoitti ja josta me saimme tiedon hänen omilta oppilailtaan?