John 4:30
Kyläläisiä lähti suuri joukko katsomaan häntä.
Raamattu (Suomi)
In The King James Version
Then they went out of the city, and came unto him.
In Context
29»Tulkaa katsomaan miestä, joka tietää minusta kaiken! Voisiko hän olla Messias?»
31Sillä välin Jeesuksen oppilaat kehottivat häntä syömään.
Cross References
Matthew 2:1Jeesus syntyi Juudeassa, Betlehemin kaupungissa, kuningas Herodeksen hallituskaudella. Idästä tuli silloin Jerusalemiin muutamia tähtientutkijoita. He kysyivät:
Matthew 11:20Kaupungit, joissa Jeesus oli tehnyt eniten ihmeitä, eivät olleet Jumalasta kiinnostuneita. Jeesus lausui niille vakavat sanat:
Matthew 20:16Näin viimeisistä tulee ensimmäisiä ja ensimmäisistä viimeisiä.» 1 Johtaja palvelee
Acts 8:5Esimerkiksi Filippus meni Samarian kaupunkiin ja kertoi sen asukkaille Kristuksesta.
Acts 13:42Kun ihmiset lähtivät jumalanpalveluksesta, he pyysivät Paavalia puhumaan heille taas viikon kuluttua.
Romans 5:20Käskyt annettiin siksi, että kaikki ymmärtäisivät, kuinka perusteellisesti he olivat epäonnistuneet Jumalan tahdon noudattamisessa. Mutta mitä selvemmin me näemme syntisyytemme, sitä paremmin myös tajuamme Jumalan armon runsauden saadessamme anteeksi.