John 5:18
Silloin juutalaisten johtomiehet halusivat surmata hänet; eihän hän ainoastaan rikkonut heidän sapattimääräyksiään, vaan myös puhui Jumalasta Isänään tehden siten itsensä Jumalan vertaiseksi.
Raamattu (Suomi)
In The King James Version
In Context
Cross References
John 5:16Sen vuoksi Jeesusta alettiin syyttää sapatin rikkomisesta.
John 7:1Sen jälkeen Jeesus meni Galileaan, jossa hän kulki kylästä kylään. Hän pysytteli poissa Juudeasta, sillä juutalaisten johtomiehet punoivat siellä juonia hänen surmaamisekseen.
John 7:22Tekin teette työtä sapattina pyrkiessänne noudattamaan Mooseksen ympärileikkausmääräystä. Ja huomatkaa, että tuo määräys on vanhempi kuin Mooseksen laki.
John 8:58»Tämä on totuus: minä olen + 8:58 »Minä olen» on heprean kielessä yksi Jumalan nimistä. Kun Jeesus käytti tätä sanontaa, se oli juutalaisten mielestä Jumalan pilkkaamista. Siitä seurasi kuolemanrangaistus. ollut jo ennen Aabrahamin syntymää», Jeesus sanoi.
John 10:33He vastasivat: »Ei sinua kukaan hyvistä teoista kivitä, vaan jumalanpilkasta. Sinä, tavallinen ihminen, olet julistanut itsesi Jumalaksi!»