The Bible Software
bible.softwareJohnJohn 6 › John 6:65

John 6:65

Jeesus lisäsi: »Tätä minä tarkoitin sanoessani, ettei kukaan voi tulla minun luokseni, jollei Isäni häntä vedä.»

Raamattu (Suomi)

In The King James Version

And he said, Therefore said I unto you, that no man can come unto me, except it were given unto him of my Father.

In Context

64Jotkut teistä eivät kuitenkaan usko minua.» Jeesus tiesi alusta saakka, ketkä eivät uskoneet ja kuka hänet kavaltaisi.

66Tämän puheen kuultuaan monet hänen oppilaistaan käänsivät hänelle selkänsä.

Read all of John 6

Cross References

John 6:37Kaikista niistä, joille Isä on antanut uskon minuun, tulee minun omiani. Minä en koskaan aja pois ketään, joka luokseni tulee.

John 10:16Muitakin lampaita minulla on – toisessa laumassa. Myös niiden kulkua minun tulee johtaa. Nekin kuulevat ääneni, ja on yksi lauma ja yksi paimen.

John 12:37Nämä sanat sanottuaan Jeesus vetäytyi syrjään ihmisjoukosta. Vaikka hän oli tehnyt paljon ihmeitä, suurin osa kansaa ei uskonut hänen olevan Messias.

Philippians 1:29Teille ei ole annettu etuoikeutta vain uskoa Kristukseen, vaan myös kärsiä hänen tähtensä.

2 Timothy 2:25Jos nöyrästi ja hienovaraisesti puhut vastustajillesi, voit Jumalan avulla saada heidät näkemään, mikä on totta.

Hebrews 12:2Katsokaa Jeesusta, joka on antanut meille uskon ja joka myös tekee sen täydelliseksi! Hän oli valmis kärsimään häpeällisen kuoleman ristillä, sillä hän tiesi, mikä ilo häntä sen jälkeen odotti. Nyt hän istuu valtaistuimella Jumalan oikealla puolella.

This Verse In Other Editions

King James VersionBíblia Almeida (Português)Luther Bibel (Deutsch)Bible Louis Segond (Français)Библия (Русский)聖經 (中文)성경 (한국어)聖書 (日本語)الكتاب المقدس (العربية)बाइबल (हिन्दी)Biblia (Kiswahili)Bibbia Diodati (Italiano)Alkitab (Bahasa Indonesia)

Study John 6:65

Matthew HenryJamieson-Fausset-BrownAdam ClarkeAlbert BarnesJohn WesleyJohn CalvinScofieldWilliam BurkittFamily Bible NotesThe Fourfold GospelJohn LightfootGeneva Bible Notes (1599)
← John 6:64John 6John 6:66 →