Luke 14:27
Kukaan, joka ei kanna omaa ristiään ja seuraa minua, ei voi olla oppilaani.
Raamattu (Suomi)
In The King James Version
And whosoever doth not bear his cross, and come after me, cannot be my disciple.
In Context
Cross References
Matthew 13:21Juuret eivät kuitenkaan pääse kasvamaan syvälle hänen elämäänsä, ja kun hän joutuu kärsimään uskonsa tähden, hänen intonsa sammuu.
Mark 8:34Sitten Jeesus kutsui oppilaansa ja kansanjoukon luokseen kuuntelemaan. »Jos joku teistä haluaa olla minun seuraajani», hän sanoi, »hänen on unohdettava itsensä, otettava kantaakseen ristinsä ja pysyttävä minun seurassani.
Mark 15:21Matkalla he pakottivat Simon Kyreneläisen, joka juuri silloin palasi maalta, kantamaan Jeesuksen ristiä. (Simon on Aleksanderin ja Rufuksen isä.)
John 19:17Viimeinkin hän oli heidän käsissään. Hänet vietiin kaupungin ulkopuolelle. Itse hän sai kantaa ristinsä paikalle, jota kutsuttiin »Pääkalloksi», heprean kielellä Golgataksi.
2 Timothy 1:12Tämän vuoksi olen joutunut vankilaankin enkä sitä häpeä. Tunnen hänet, johon uskon. Olen varma, että Kristus pystyy paluuseensa asti pitämään tallessa kaiken, mitä on antanut hoitooni.