Luke 17:6
Jeesus vastasi: »Jos teillä olisi sinapinsiemenenkään verran uskoa, voisitte käskeä tuota silkkiäispuuta heittäytymään juurineen mereen, ja se tapahtuisi.
Raamattu (Suomi)
In The King James Version
In Context
5Oppilaat tulivat eräänä päivänä pyytämään Herralta: »Selitä meille, miten saisimme lisää uskoa.»
Cross References
Matthew 13:31Jeesus käytti myös tällaista vertauskuvaa: »Taivaan valtakunta on kuin pieni peltoon kylvetty sinapinsiemen.
Matthew 17:20»Te olitte epäuskoisia», Jeesus selitti. »Jos teillä olisi edes sinapinsiemenen kokoinen usko, voisitte sanoa tälle vuorelle: ’Siirry paikoiltasi!’ ja se siirtyisi muualle. Mikään ei olisi teille mahdotonta.
Mark 9:23»Jos voin?» Jeesus sanoi. »Joka uskoo, voi tehdä mitä hyvänsä.»
Luke 13:19Se on kuin pieni sinapinsiemen, joka istutetaan puutarhaan. Pian siitä kasvaa suuri puu, jonka oksille linnut pesivät.
1 Corinthians 13:2Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja tietäisin kaiken, mutta en rakastaisi muita, mitä hyötyä siitä olisi? Vaikka minulla olisi sellainen uskon lahja, että saisin käskylläni vuoret liikkumaan, ilman rakkautta en olisi yhtään mitään.