Luukas 20:1
Jeesus oli taas eräänä päivänä temppelissä opettamassa ja julistamassa hyvää uutista. Ylipappeja, lainopettajia ja muita kansan johtomiehiä tuli silloin kuulustelemaan häntä.
Raamattu (Suomi)
In The King James Version
In Context
2He vaativat häntä selittämään, millä valtuudella hän oli ajanut kauppiaat temppelistä.
Cross References
Matthew 26:55Sitten Jeesus kysyi kansanjoukolta: »Olenko joku vaarallinen rikollinen, kun olette noin aseistautuneina lähteneet pidättämään minua? Minähän olen opettanut temppelissä joka päivä, mutta siellä minua ei ole otettu kiinni.
Luke 8:1Pian tämän jälkeen Jeesus lähti kahdentoista oppilaansa kanssa kiertämään kaupunkeja ja kyliä ja julistamaan, että Jumalan valtakunta oli tullut.
John 18:20Jeesus vastasi: »Minun puheeni ovat laajalti tunnettuja, sillä olen usein puhunut julkisesti synagogassa ja temppelissä. Kaikki juutalaisten johtomiehet ovat kuulleet minua, enkä puhu kahden kesken mitään sellaista, mitä en olisi julkisestikin sanonut.
Acts 6:12Tämä syytös sai kansanjoukon raivoihinsa. Juutalaisten johtajat + 6:12 Sananmukaisesti: »kansan vanhimmat ja kirjanoppineet». pidättivät Stefanuksen ja toivat hänet suuren neuvoston eteen.