Matthew 24:9
Teitä kidutetaan ja tapetaan. Koko maailma vihaa teitä siksi, että olette minun omiani.
Raamattu (Suomi)
In The King James Version
In Context
8Mutta kaikki tämä on vasta uuden aikakauden syntymiseen liittyvien tuskien alkua.
10Monet lankeavat takaisin syntiin ja alkavat pettää ja vihata muita.
Cross References
Matthew 22:6Jotkut hyökkäsivät kutsujien kimppuun ja uhkailivat heitä häpeämättömästi, jopa tappoivatkin muutamia heistä.
Mark 13:9Mutta kun tällaista alkaa tapahtua, olkaa varuillanne, sillä olette suuressa vaarassa. Teidät vedetään oikeuteen, teitä lyödään synagogissa, ja teitä syytetään maaherrojen ja kuninkaiden edessä minun seuraamisestani. Silloin teillä on tilaisuus kertoa heille minusta.
Luke 21:12Ennen tätä kaikkea on erityinen vainon aika. Teitä viedään minun takiani synagogiin ja vankiloihin, kuninkaiden ja maaherrojen eteen.
John 15:19Kyllä he rakastaisivat teitä, jos te kuuluisitte heidän joukkoonsa, mutta te ette kuulu, sillä minä valitsin teidät sieltä, ja siksi he vihaavat teitä.
Acts 4:2raivoissaan siitä, että Pietari ja Johannes väittivät Jeesuksen nousseen haudasta.
Acts 7:59Kun tappavia kiviä alkoi sadella, Stefanus rukoili: »Herra Jeesus, ota minun henkeni.»