Philippians 3:21
Kun hän tulee takaisin, hän muuttaa kuolevaisen ruumiimme samanlaiseksi taivaalliseksi ruumiiksi kuin hänellä itsellään on. Tämän hän tekee sillä voimalla, jolla hän hallitsee koko maailmankaikkeutta.
Raamattu (Suomi)
In The King James Version
In Context
Cross References
Matthew 22:29Jeesus vastasi: »Te erehdytte, kun ette tunne Raamattua ettekä Jumalan voimaa.
John 5:25Totisesti se aika vielä tulee – oikeastaan se on jo tullutkin – jolloin Jumalasta erossa elävät ihmiset kuulevat minun ääneni. Ne heistä, jotka haluavat kuunnella Jumalan Pojan ääntä, saavat elää.
Romans 8:29Jumala on jo edeltäpäin tuntenut omansa ja päättänyt, että heistä tulisi samanlaisia kuin hänen Poikansa. Kristus on silloin esikoinen, ja hänellä on paljon sisaria ja veljiä.
1 Corinthians 15:42Samalla tavoin meidän maanpäällinen ruumiimme, joka kerran kuolee ja maatuu, on erilainen kuin se, jonka saamme ylösnousemuksen tapahtuessa. Uusi ruumiimme ei kuole koskaan.