Philippians 3:5
Minut ympärileikattiin, kun olin kahdeksan päivän ikäinen. Olin syntynyt puhdasveriseen juutalaiseen perheeseen, joka kuuluu Benjaminin sukuun. Minä jos kukaan olin siis oikea juutalainen. Lisäksi vielä lukeuduin fariseuksiin, jotka vaativat mitä ankarinta juutalaisten lakien ja tapojen noudattamista.
Raamattu (Suomi)
In The King James Version
In Context
Cross References
Luke 2:21Kahdeksan päivää myöhemmin oli lapsen ympärileikkaus. Hänen nimekseen tuli Jeesus. Tämän nimenhän hän oli saanut enkeliltä jo ennen kuin Maria alkoi häntä odottaa.
John 7:21Jeesus sanoi: »Tein työtä sapattina, kun paransin miehen, ja te olitte ihmeissänne.
Acts 22:3»Olen juutalainen, kotoisin kilikialaisesta Tarson kaupungista», hän selitti. »Olin Jerusalemissa Gamalielin oppilaana ja opin tarkkaan juutalaisten lait ja tavat. Halusin innokkaasti tehdä kaiken Jumalan kunniaksi; siihenhän tekin olette pyrkineet tänään.