Johanneksen ilmestys 12:4
Se pyyhkäisi pyrstöllään kolmasosan tähdistä maahan. Nainen oli synnyttämäisillään. Lohikäärme seisoi hänen edessään syödäkseen lapsen heti kun se syntyisi.
Raamattu (Suomi)
In The King James Version
In Context
Read all of Johanneksen ilmestys 12
Cross References
John 8:44Te olette isänne, saatanan, lapsia ja haluatte tehdä kaikkea sitä pahaa mitä hänkin tekee. Hän on jo alun perin ollut murhaaja ja vihannut totuutta. On vain luonnollista, että hän valehtelee, sillä hän on valheen isä.
Revelation 8:7Ensimmäinen enkeli puhalsi merkkisoittonsa. Verensekaisia rakeita ja tulta heitettiin maan päälle, ja kolmasosa siitä syttyi palamaan. Puista paloi kolmasosa, ja kaikki ruoho kärventyi.
Revelation 9:19Ne tappoivat myös hännällään, jolla ne purivat kuin myrkkykäärmeet.
Revelation 12:9Tuo lohikäärme, jota sanotaan myös paholaiseksi tai saatanaksi, pettää koko maailmaa. Nyt se heitettiin joukkoineen maan päälle.