Romans 2:12
-13-14-15 Syntiä seuraa aina Jumalan rangaistus. Pakanatkin saavat synneistään rangaistuksen, vaikkei heillä olekaan Jumalan kirjoitettua lakia, sillä sydämessään he tietävät, mikä on oikein ja mikä väärin. Jumalan laki on kuitenkin kirjoitettu heidän sisimpäänsä. Heidän omatuntonsa joko syyttää heitä tai sanoo, että he ovat tehneet oikein. Juutalaiset Jumala tuomitsee siitä, että heillä on hänen lakinsa kirjoitettuna, mutta he eivät elä sen mukaan. He tietävät, mikä on oikein, mutta eivät tee niin. Pelkkä tieto Jumalan tahdosta ei kuitenkaan riitä, vaan sen mukaan on myös elettävä.
Raamattu (Suomi)
In The King James Version
In Context
11Jumala kohtelee kaikkia ihmisiä samalla tavalla.
Cross References
Matthew 11:24Jos olisin tehnyt Sodomassa kaiken sen, mitä tein teidän kaduillanne, se olisi yhä pystyssä. Sodoman käy toden totta tuomiopäivänä paremmin kuin teidän.»
Luke 12:47Hän saa ankaran rangaistuksen, koska ei huolehtinut tehtävistään vaikka ne tiesi.
Acts 17:30Jumala on sietänyt ihmisten tietämättömyyttä, mutta nyt hän käskee kaikkia luopumaan epäjumalista ja kunnioittamaan yksin häntä.
Romans 1:32He ovat täysin selvillä siitä, että Jumala on määrännyt kuolemantuomion näistä rikoksista, mutta kuitenkin he yhä jatkavat samaa elämäntapaa ja yllyttävät siihen toisiakin.
Romans 3:19Tiedämme, että Jumalan tuomio kohtaa raskaasti juuri juutalaisia, sillä he ovat sitoutuneet pitämään Jumalan lait. Kukaan ei voi itseään puolustaa – koko maailma seisoo syyllisyytensä mykistämänä kaikkivaltiaan Jumalan edessä.