1 John 4:6
Mutta me olemme Jumalan lapsia. Sen vuoksi meitä kuuntelevat vain ne, jotka tuntevat Jumalan. Joka ei ole Jumalan lapsi, ei välitä kuulla Jumalalta saamaamme sanomaa. Näinkin me erotamme totuuden hengen valheen hengestä.
Raamattu (Suomi)
In The King James Version
In Context
Cross References
John 8:19»Missä sinun isäsi on?» häneltä kysyttiin. Jeesus vastasi: »Te ette tiedä, kuka olen, ja sen vuoksi te ette myöskään tiedä, kuka minun Isäni on. Jos tuntisitte minut, niin tuntisitte hänetkin.» 1 Toiset uskovat – toiset väittelevät
John 10:16Muitakin lampaita minulla on – toisessa laumassa. Myös niiden kulkua minun tulee johtaa. Nekin kuulevat ääneni, ja on yksi lauma ja yksi paimen.
John 13:20Totuus on, että jos joku ottaa vastaan ihmisen, jonka minä olen lähettänyt, hän ottaa vastaan minut. Ja samalla hän ottaa vastaan Isän, joka on minut lähettänyt.» 1 »Yksi teistä kavaltaa minut»