2 Peter 1:8
Näin kasvatte hengellisesti ja kannatte hedelmää Jeesukselle Kristukselle.
Raamattu (Suomi)
In The King James Version
In Context
7Myös rakkautenne toisiin ihmisiin syvenee.
Cross References
Matthew 13:22Ohdakkeinen maa on kuin ihminen, joka kuulee sanoman, mutta on tiukasti kiinni tässä maailmassa ja haluaa vain rikastua. Hänen uskonsa ei näy hänen elämästään.
Matthew 20:6Kun hän oli kaupungilla viiden tienoissa, hän näki vielä muutamia joutilaita miehiä ja kysyi: ’Mitä te täällä seisoskelette?’
John 5:42Tunnen teidät ja tiedän hyvin, ettei teissä ole Jumalan rakkautta.
John 15:6Se, joka ei pysy yhteydessä minuun, heitetään hyödyttömänä pois. Irralliset oksat kuivuvat, ne kerätään ja poltetaan muiden roskien kanssa.
1 Corinthians 15:58Koska voitto on varma, olkaa lujia ja kestäviä ja tehkää rohkeasti Herran työtä. Te tiedätte, ettei ponnistelunne ole turhaa.
2 Corinthians 8:2Kristityillä on ollut siellä vaikeaa. He ovat kärsineet todellista puutetta, mutta kokeneet samanaikaisesti niin valtavaa iloa, että ovat keränneet huomattavan lahjan muille.