Acts 28:30
Paavali asui omassa vuokra-asunnossaan + 28:30 Tai: »omalla kustannuksellaan». kaksi vuotta ja otti mielellään vastaan vieraita.
Raamattu (Suomi)
In The King James Version
And Paul dwelt two whole years in his own hired house, and received all that came in unto him,
In Context
31Hän kertoi heille rohkeasti Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksesta, eikä kukaan yrittänyt estää häntä.
Cross References
John 1:39»Tulkaa mukaan», Jeesus sanoi. He lähtivät hänen majapaikkaansa ja viettivät hänen luonaan sen iltapäivän.
Acts 24:27Näin kului kaksi vuotta. Sitten Porcius Festuksesta tuli Felixin seuraaja. Felix, joka tavoitteli juutalaisten suosiota, jätti Paavalin vankeuteen.
Romans 15:32Sitten voin tulla huojentuneena teidän luoksenne, jos Jumala niin tahtoo, ja voimme virkistää toinen toistamme.
2 Corinthians 11:23He sanovat palvelevansa Kristusta. Minä olen palvellut häntä paljon enemmän. Kehun vieläkin itseäni kuin hullu. Olen tehnyt työtä sitkeämmin, joutunut useammin vankilaan, ollut lukemattomia kertoja ruoskittavana ja yhä uudestaan kuolemanvaarassa.
2 Timothy 1:17Kun hän tuli Roomaan, hän etsi minua kaikkialta ja löysi minut sitten lopulta täältä.