The Bible Software
bible.softwareJohnJohn 12 › John 12:10

John 12:10

Ylipapit päättivät, että myös Lasarus oli surmattava,

Raamattu (Suomi)

In The King James Version

But the chief priests consulted that they might put Lazarus also to death;

In Context

9Kun ihmiset kuulivat Jeesuksen tulleen, heitä tulvi suurin joukoin Betaniaan. He tulivat katsomaan Jeesusta ja myös Lasarusta, jonka hän oli herättänyt kuolleista.

11sillä hänen takiaanhan monet menivät sinne ja uskoivat, että Jeesus oli heidän Messiaansa. 1 Kansa osoittaa Jeesukselle kunnioitusta

Read all of John 12

Cross References

Matthew 2:16Herodes oli raivoissaan, kun tajusi, että idän tähtientutkijat olivat pettäneet hänet. Hän lähetti Betlehemiin sotilaita tappamaan kaupungista ja sen ympäristöstä kaikki kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat pojat. Vieraat olivat nimittäin kertoneet hänelle, että tähti oli näkynyt ensi kertaa jo kaksi vuotta aikaisemmin.

John 11:47Silloin ylipapit ja fariseukset kokosivat ylimmän tuomioistuimensa, suuren neuvoston, keskustelemaan tilanteesta. »Mitä me nyt teemme?» he kyselivät toinen toisiltaan. »Tämä mieshän aivan ilmeisesti tekee ihmeitä.

This Verse In Other Editions

King James VersionBíblia Almeida (Português)Luther Bibel (Deutsch)Bible Louis Segond (Français)Библия (Русский)聖經 (中文)성경 (한국어)聖書 (日本語)الكتاب المقدس (العربية)बाइबल (हिन्दी)Biblia (Kiswahili)Bibbia Diodati (Italiano)Alkitab (Bahasa Indonesia)

Study John 12:10

Matthew HenryJamieson-Fausset-BrownAdam ClarkeAlbert BarnesJohn WesleyJohn CalvinScofieldWilliam BurkittFamily Bible NotesThe Fourfold GospelJohn LightfootGeneva Bible Notes (1599)
← John 12:9John 12John 12:11 →