John 20:19
Myöhään samana iltana Jeesuksen oppilaat olivat koolla lukittujen ovien takana, koska he pelkäsivät juutalaisten johtomiehiä. Yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään. Ensin hän tervehti heitä sanoen: »Rauha teille»,
Raamattu (Suomi)
In The King James Version
In Context
20ja näytti sitten heille kätensä ja kylkensä. Oppilaat olivat riemuissaan, kun näkivät Herransa.
Cross References
Matthew 10:13Jos teidät otetaan siellä vastaan, teidän siunauksenne tulee kodille – ellei, niin siunauksenne palaa teille.
Mark 16:14Vielä myöhemmin Jeesus ilmestyi yhdelletoista oppilaalleen näiden ollessa aterialla. Hän moitti heitä epäuskosta – että he olivat itsepäisesti kieltäytyneet uskomasta niitä, jotka olivat nähneet hänet ylösnousseena.
John 7:13Julkisesti ei kukaan uskaltanut häntä puolustaa peläten johtavien juutalaisten rangaistusta.
John 14:27Jätän teille lahjan: rauhan. Minun antamani rauha ei ole särkyvä kuten maailman rauha. Älkää siis kantako huolia ja pelkoja.
John 16:33Tämän minä olen teille puhunut, että löytäisitte minussa rauhan. Te joudutte kokemaan maailmassa suuria vaikeuksia ja tuskaa, mutta olkaa levolliset ja rohkeat – minä olen voittanut maailman.»