Mark 16:6
mutta enkeli sanoi: »Älkää pelästykö. Tehän etsitte Jeesusta, nasaretilaista, joka ristiinnaulittiin. Ei hän ole täällä! Hän on palannut elämään. Katsokaa, tässä hänen ruumiinsa oli.
Raamattu (Suomi)
In The King James Version
In Context
Cross References
Matthew 12:40Joona oli kolme päivää ja yötä merieläimen vatsassa. Ihmisen Poika on maan alla samoin kolme päivää ja yötä.
Matthew 28:4Vartijat vapisivat pelosta ja kaatuivat maahan kuin kuolleet.
Mark 9:9Kun he laskeutuivat alas vuorenrinnettä, Jeesus kielsi heitä kertomasta kenellekään, mitä olivat nähneet, kunnes hän + 9:9 Sananmukaisesti: »Ihmisen Poika». olisi noussut kuolleista.
Luke 24:4Hämmästyneinä he seisoivat siinä kysellen, mitä ruumiille oli voinut tapahtua. Yhtäkkiä heidän eteensä ilmestyi kaksi miestä, joilla oli häikäisevän kirkkaat vaatteet.
Luke 24:46hän sanoi: »Jo kauan sitten on kirjoitettu, että Messiaan täytyy kärsiä ja kuolla ja että hän nousee kolmantena päivänä kuolleista.