Matthew 19:27
Pietari muistutti: »Me jätimme kaiken ja lähdimme mukaasi. Mitä saamme siitä?»
Raamattu (Suomi)
In The King James Version
In Context
Cross References
Matthew 9:9Kun Jeesus jatkoi matkaansa, hän näki tulliasemalla Matteuksen + 9:9 Tämän evankeliumin kirjoittaja., joka istui kojussaan keräämässä veroa. »Tule minun oppilaakseni», Jeesus sanoi. Matteus lähti heti hänen mukaansa.
Mark 1:17Jeesus huusi heille: »Tulkaa minun mukaani, niin minä teen teistä ihmisten kalastajia!»
Mark 10:28Silloin Pietari alkoi todistella, mistä kaikesta hän ja muut Jeesuksen oppilaat olivat luopuneet lähtiessään Jeesuksen mukaan. »Me olemme jättäneet kaiken sinun vuoksesi», hän sanoi.
Luke 5:27Lähtiessään myöhemmin kaupungista Jeesus näki tulliasemalla veronkantajan, joka istui omalla paikallaan. Kaikki tiesivät veronkantajien pettävän ihmisiä. Tämän miehen nimi oli Leevi. Jeesus sanoi hänelle: »Tule minun oppilaakseni.»
Luke 15:29Mutta hän vastasi: ’Olen koko ikäni tehnyt täällä ilmaista työtä. En ole koskaan kieltäytynyt tekemästä mitään, mitä olet käskenyt. Mutta minulle et ole antanut edes pientä vuohta, että olisin voinut järjestää juhlat ystävilleni.