The Bible Software
bible.softwareRomansRomans 15 › Romans 15:4

Romans 15:4

Näistä asioista on jo kauan sitten kirjoitettu Raamattuun siksi, että me oppisimme niistä kärsivällisyyttä ja saisimme rohkaisua voidaksemme odottaa iloisina sitä aikaa, jolloin Jumala on lopullisesti voittanut synnin ja kuoleman.

Raamattu (Suomi)

In The King James Version

For whatsoever things were written aforetime were written for our learning, that we through patience and comfort of the scriptures might have hope.

In Context

3Kristus ei elänyt omien mielihalujensa mukaan. Psalmin kirjoittaja sanoikin: »Hän tuli kärsimään pilkkaa niiden taholta, jotka ovat Jumalaa vastaan.»

5Jumala, joka antaa kärsivällisyyttä ja kestävyyttä, antakoon teille myös hyvän keskinäisen yhteyden, niin että teillä jokaisella on Kristuksen mieli toista kohtaan.

Read all of Romans 15

Cross References

Romans 4:23Tästä asiasta ei ole kirjoitettu vain Aabrahamin vuoksi.

Romans 8:24Olemme toivossa pelastettuja. Eihän ihmisen tarvitse toivoa ja odottaa saavansa sitä, mikä hänellä jo on.

1 Corinthians 9:9Moosekselle antamassaan laissa Jumala kieltää sitomasta puimassa olevan härän suuta ja siten estämästä sen syömistä. Arveletteko Jumalan tarkoittaneen tällä vain härkiä?

2 Timothy 3:16Jokainen näistä kirjoituksista on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta ja on korvaamattoman arvokas. Niistä opimme, mikä on totta. Ne näyttävät, mikä on omassa elämässämme väärää, ja auttavat meitä tekemään sitä, mikä on oikein.

Hebrews 10:35Älkää nytkään menettäkö luottamustanne Herraan, vaikka mitä tapahtuisi. Muistakaa, millaisen palkan saatte!

1 Peter 1:13Sen tähden voitte nyt raittiisti ja luottavasti valmistautua siihen, että saatte kokea yhä enemmän Jumalan hyvyyttä, kun Jeesus Kristus palaa.

This Verse In Other Editions

King James VersionBíblia Almeida (Português)Luther Bibel (Deutsch)Bible Louis Segond (Français)Библия (Русский)聖經 (中文)성경 (한국어)聖書 (日本語)الكتاب المقدس (العربية)बाइबल (हिन्दी)Biblia (Kiswahili)Bibbia Diodati (Italiano)Alkitab (Bahasa Indonesia)

Study Romans 15:4

Matthew HenryJamieson-Fausset-BrownAdam ClarkeAlbert BarnesJohn WesleyJohn CalvinScofieldWilliam BurkittFamily Bible NotesJohn LightfootGeneva Bible Notes (1599)
← Romans 15:3Romans 15Romans 15:5 →