Romans 8:24
Olemme toivossa pelastettuja. Eihän ihmisen tarvitse toivoa ja odottaa saavansa sitä, mikä hänellä jo on.
Raamattu (Suomi)
In The King James Version
In Context
25Me toivomme sellaista, mitä emme näe, ja odotamme sitä kärsivällisesti.
Cross References
Romans 5:2Kristuksen tekoon luottamalla olemme päässeet tähän erikoisasemaan, ja turvallisesti ja iloisesti me odotamme sitä aikaa, jolloin pääsemme Jumalan kirkkauteen.
Romans 15:4Näistä asioista on jo kauan sitten kirjoitettu Raamattuun siksi, että me oppisimme niistä kärsivällisyyttä ja saisimme rohkaisua voidaksemme odottaa iloisina sitä aikaa, jolloin Jumala on lopullisesti voittanut synnin ja kuoleman.
1 Corinthians 13:13Vain nämä kolme kestävät: usko, toivo ja rakkaus. Suurin niistä on rakkaus.