Romans 6:2
-3 Ei tietenkään! Miksi tekisimme tahallamme jatkuvasti syntiä, kun kerran olemme päässeet osallisiksi uudesta elämästä? Muistattehan toki, että synnin valta meihin murtui, kun meidät liitettiin kasteessa Jeesukseen Kristukseen: hänen kuolemassaan meidän turmeltunut minämme menetti ylivaltansa.
Raamattu (Suomi)
In The King James Version
God forbid. How shall we, that are dead to sin, live any longer therein?
In Context
Cross References
Romans 5:11Tästä me olemme riemuissamme: Jeesus Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden ja näin tehnyt meistä Jumalan lapsia. 1 Vastakohdat Aadam ja Kristus
Romans 7:4Teidän »aviomiehenne», teidän käskijänne, oli aikaisemmin juutalaisten laki. Mutta sitten te kuolitte Kristuksen kanssa ristillä. Nyt ette enää ole »avioliitossa» lain kanssa, eikä sillä ole enää käskyvaltaa teidän elämässänne. Te heräsitte kuolleista Kristuksen kanssa ja olette nyt uusia ihmisiä, Kristuksen omia, niin että voitte tuottaa Jumalalle hyviä hedelmiä eli tehdä hyviä tekoja.
Galatians 6:14Suokoon Jumala, etten ikinä ylpeilisi mistään muusta kuin Jeesuksen rististä. Tuon ristin takia on kiinnostukseni maailman tärkeinä pitämiin asioihin kuollut kauan sitten, ja samaten maailma on lakannut olemasta kiinnostunut minusta.
Colossians 3:3Tämän maailman turhuuden ei pitäisi kiinnostaa teitä enempää kuin kuolleita – todellinen elämänne on Kristus, joka nyt on taivaassa Jumalan luona.