Romans 5:4
Se taas auttaa meitä kestämään koettelemuksia ja luottamaan Jumalaan yhä enemmän. Niin meidän toivomme ja uskomme vahvistuvat.
Raamattu (Suomi)
In The King James Version
And patience, experience; and experience, hope:
In Context
Cross References
Romans 15:4Näistä asioista on jo kauan sitten kirjoitettu Raamattuun siksi, että me oppisimme niistä kärsivällisyyttä ja saisimme rohkaisua voidaksemme odottaa iloisina sitä aikaa, jolloin Jumala on lopullisesti voittanut synnin ja kuoleman.
2 Corinthians 4:8Huolet ahdistavat meitä joka puolelta, mutta emme murru. Olemme ymmällä, koska emme näe kaikkien tapahtumien tarkoitusta, mutta emme anna periksi.
2 Timothy 4:16Kun jouduin täällä ensimmäisen kerran oikeuteen, kukaan ystävistäni ei ollut auttamassa minua. Kaikki olivat lähteneet pakoon. Toivottavasti siitä ei koidu heille ikäviä seurauksia.